Viikko sitten kotikatumme pääty näytti tältä. Vaahtera riisui keltaisen viittansa kauniiksi matoksi maahan. Valitettavsti kännykkäkamerani ei saanut vangittua väriloistoa ja oranssia postinjakajan  pyörää hirveän hyvin. Keltaisen maton liiskauduttua sateessa näkymä on nyt ahdistavan synkkä. Suurin osa puista on paljaita rankoja vaan, ja hämärä kiusaa keskellä päivääkin. Pimeys ahdistaa ja koko ajan väsyttää. Päätäkin särkee jo aamusta tykyttävästi.

Tälläinen ilma ja vuodenaika saa kaipaamaan kauas pois. Vaikka suomalaisena minun pitäisi olla tottunut vuodenaikojen vaihteluun ja muistaa, että syksyllä pimenee, niin kyllä sanon, että kun on vuosikymmenen nähnyt toisenlaisia syksyjä, jossa valoa ei viedä pois, niin mielessä käy vähän väliä ajatus asumisesta jossain muualla. Viime talvi oli myös niin pitkä ja niin luminen, että tuon ihanan intiaanikesän jälkeen en tunnu vielä olevan valmis seuraavaan talveen.

Kotikonstein etsimme helpotusta monin tavoin tähän synkkyyteen joka tuntuu eniten vaivaavan minua... Kirkasvalolaite nostetaan esiin, hassutellaan halloweenin avulla, mies vie minut tänään syömään ja katsomaan standuppia ja vuodenvaihteessa on tiedossa matka aurinkoon. Näistä saan voimaa ja uskoa tulevaan. Yksi innostusta lisäävä asia on, että töissä käytiin eilen(!) läpi henkilökohtaisia tavoitteita, ja minäkin sain osakseni uusia, mielenkiintoisia tehtäviä! Yksi niistä liittyy kampanjointiin ja ihan omaan ideointiin. And you know.. I love it!

Mulla olisi myös yksi sisustus haave.

Mä haluaisin kotiin tämän:

Eero Aarnion Puppy Glow