Minä olen matkustellut elämässäni keskivertoihmiseksi kai aika paljon. Lapsuus oli ihan sitä tavallista harvoin matkustelua. Pari Ruotsin risteilyä, ikimuistoinen loma Mallorcalla ystäväperheen kanssa, ja matka pelottavaan ja suureen Neuvostoliittoon, Shotsiin itäblogin lomaparatiisiin.

Sitten teini-iässä on monta pidempiaikaista ulkomaillaoloa, jotka eivät ole liittyneet lomailuun. 13-kesäisenä vietin kuukauden Lontoon lähellä Lutonissa hoitamassa tuttavaperheen poikaa. 20-kesäisenä läksin kesäksi töihin Tukholmaan hotellihuoneita siivoamaan ja kauppisopinnoistani vietin 3 kk Hampurissa. kaikki matkat opettivat kieltä ja olivat tavallaan irtiottoja kotoa. Itsenäistyttäviä ja opettavia matkoja.

Sitten aikuisvuosina onkin tullut ulkomailla-asumisen takia matkusteltua niin monessa paikassa ja maassa, että niitä kaikkia matkoja tai paikkoja ei edes voi muistaa. Eurooppa on koluttu lähes kokonaan, samoin voin sanoa käyneeni aika monessa Usan valtiossa.

 

 Kartassa 29 käymääni maata, joka on sivuoston mukaan 13 % maailman maista

Olen tietysti ylpeä kaikesta siitä mitä olen nähnyt ja kokenut ja lähden matkoille enemmän kuin mielelläni. Mutta kun kuuntelin työkaverini touhotusta perheen tulevasta Thaimaan-matkasta sai hän minut kaihon valtaan. Oli ihana kuunnella kuinka kaksi kertaa kanarialla käynyt perhe valmistui aasian matkaansa. kuinka oli roikuttu nettipalstoilla kyselemässä saaren miellyttävintä kolkkaa ja sen perään lapsiystävällisintä hotellia. Kuinka oli mietitty lentokoneen paikat niin, että aurinko ei häikäise ja lapset voivat katsella maisemia.. Kuinka oli ostettu UV-paitoja koko perheelle, täytetty aurinkorasvavarasto, hankittu uudet maripaidat lapsille ja kuinka perheen isä tyytyväisenä tokaisi jättävänsä puhelimensa kotiin ja ostavansa vaimon kanssa kaksi pre-paidia joiden kanssa voidaan kommunikoida, jos on tarvis. Asiakkaillenkin hän sanoi, että turha tavoitella pariin viikkoon, jätän puhelimen kotiin ja omistaudun vain perheelleni.. Matkaa varten oli huomioitu niin paljon asioita, että minä en ikinä ollut edes osannut ajatella tälläistä olevan olemassa. Jotenkin se oma kaiho tuli kai siitä, että tämän matkan työkaverini perhe, varsinkin lapset, tulevat muistamaan koko ikänsä lapsuuden THE MATKANA, jota vanhemmat ovat niin huolella valmistelleet. Matkan jälkeen perhe rupeaa rakentamaan taloa, eikä seuraavia perhematkoja siis siinnä tulevaisuudessa. "What a happy family" -ajattelen.

Toinen hassu matka-keskustelu herätti myös ajatuksiani täällä töissä: Koodari tuli päivittelemään, kuinka vaimo perkele haluaa kesällä lomalle Portugaliin. Ajattelin, kuinka ihanaa, minäkin lähtisin niin mielelläni vaikka Lissaboniin tai Madeiralle. kerran olen käynyt Algarvessa ja tykkäsin kovasti. Tokaisin tietysti, että: "kyllä minäkin haluaisin..." Mutta siihenpä sihteeri sanoi: "no hyi hitto. Eikös se kielikin siellä kuulosta ihan venäjältä..." ja koodari komppasi: "ja vesikin on niin vitun kylmää.. Kyllä ennemmin vaikka Kreikkaan, jos jonnekin." Minä vielä ennen omaa tyrmistymistäni yritin: "Minun mielestäni jokainen paikka on käymisen arvoinen!..." ja ajattelin, että ah, pääsisinpä nyt ihan minne päin Portugalia tahansa istumaan ihanaan katukahvilaan juomaan lasin kuplivaa vihertävää Vino Verdeä.

No jokainen meistä on erilainen matkustaja. Ihmiset haluavat ja vaativat matkoiltaan eri asioita. Kenenlle hotelli on loman kohokohta, kuka haluaa harrastaa ja kuka ajattelee vain turvallisuutta, lapsiystävällisyyttä jne.. Minä nautin paikallisen kulttuurin seuraamisesta, toreista, auringosta ja loman rennoista aikatauluista.

Vielä hassu matka nootti: Tätini on kova Kanarialla kävijä. Ei hän joka kohteesta tykkää vaan on löytänyt sieltä sen oman helmensä. Yritin kerran houkutella häntä Ikea-reissulle mukaan, mutta hän on melkein jo ylpeä siitä, että ei ole sinikeltaiseen taloon astunut, ja sanoi: Mitäs minä siellä... Yritin: Lähde mun kanssa Ikeaan, niin minä lähden katsomaan sitä sinun kehumaasi Kanariaa. (jossa en siis ole ikinä käynyt)