Perjantai on mielestäni viikon paras päivä. Tai se viikon paras osa alkaa kun iltapäivällä kävelen töistä kotiin. Ihan kihelmöin: kaikki, koko viikonloppu on vielä ihanasti edessä; Pitkä perjantai-ilta, rauhallinen lauantai-aamu ja yleensä tosi ohjelmoitu päivä. Armopalana vielä sunnuntain aamu ja usein pekoni-kananmuna aamiainen pitkin lehdenluku rituaalein, kirpparikauppa, sunnuntai päivällinen ja viikonlopun kruunuksi CSI-jakso. No siinä sunnuntai päivällisen aikaan alkaa ehkä jo vähän ahdistamaan, että töihin taas ja arkirumbaan seuraavana päivänä. Mutta perjantaina tietää, että koko setti on vielä edessä.

Mutta siis perjantai-ilta. yleensä käyn töiden jälkeen jumpassa, jossa karistan viikon työstressit pois. Tulen kotiin ja rupean tekemään perheele illallista. Muu perhe seuraa esikoisen sählyharkkoja ja tytär telinevoimistelee. Kun perhe on vihdoin noin kahdeksan maissa koolla on päällä  "ihan maailman paras tunnelma". Lapset tietävät, että ruoan kanssa saa limua ja aikuiset tietävät, että tiedossa on jotain herkkuruokaa ja viiniä. Isumme yhdessä pöydän ääressä herkutellen ja keskustellen. Meidän perheen herkkuruokia ovat esim tacot, tortillat, intialainen, kiinalainen ja pastaherkut.

Vaikka en tänään jumppaan mennytkään, vaan siivosin kodin, on juhlava mieli päällä. Mies palasi parin päivän työmatkalta ja vaikka käykin vielä myöhäisillan sähly-treeneissä on se ihana viikonloppuolo levinnyt jo koko ruumiiseeni. Syksyn kunniaksi on kotiin sytytetty kynttilöitä ja minua rauhoitta se, että tiedän, että vessanpöntöt ja peilit on pesty. Olohuoneen lasipöydässä ei tänä iltana ole sormenjälkiä ja eteisen matto on hetken hiekaton..

Tänään ruokapöydässä keskusteltiin kansainvälisen koulun järjestämästä "lukutoukka-juhlasta" jota vietettiin koululla iltapäivällä. Meidän koululaiset pääsivät heittämällä mukaan, sillä niin motivoiva tieto juhlista oli kesälomallakin, että molemmat lukivat läpi kesän ja kirjoittivat lukemistaan kirjoista referaatit ja kirjasivat luetut sivut ylös. Tokaluokkalainen tyttöni oli valmistautunut juhlaan laittamalla paidan alle rintsikoita muistuttavan topin (kääk!). Neljäsluokkalaista poikaa ei pukeutuminen voisi vähempää kiinnostaa. kunhan en kuulema osta hänelle pillifarkkuja tai vaalenapunaista t-paitaa, niin kaikki muu kelpaa. Pojalta kyselin juhlissa mukana olleista neljännen luokan tytöistä: "oliko "Simpukka" siellä?" "Ei se enää ole simpukka", vastasi poika. "Se on ihan normaali". Ahaa. Paksusta ja hienosta, ilmeisesti pojan mielestä simpukkaa muistuttavasta, ranskalaisesta letistä kutsumanimensä saanut tyttö ei olekaan enää simpukka.. Minua tämä tuttujen ihmisten nimeäminen muistuttaa hauskasti juuri lukemastani Eve Hietamiehen kirjasta: Yösyöttö, jossa kirjan päähenkilö nimeää puistossa tapaamiaan äitejä heidän olemuksensa mukaan. Oli muuten hyvä kirja, ja suosittelen sitä jokaiselle äidille ja isälle, mutta se onkin sitten ihan eri juttu.

Mies tuli sählyharkoistaan. Nyt meidän perhe pääsee rentoutumaan kunnolla!

Hauskaa viikonloppua teille!