Lapset tuntuvat sopeutuneen viikossa hyvin esikouluun ja kouluun. Molemmilla on luokissa jo ystäviä ja synttärikutsuja on alkanut sadella. Olen iloinen, taas kerran, että lapseni ovat sosiaalisia ja avoimia ja sopeutuminen uuteen ympäristöön on sujunut hyvin!

Tänään havahduin kuitenkin huomaamaan, että lapseni eivät tiedä suomalaisesta lasten vapaudesta mitään. Koululainen tulee kiltisi kotiin koulun päättymisen jälkeen, on kotona, syö välipalaa ja tekee läksyjä. Hän ei lähde yksin ulos etsimään seuraa läheisiltä leikkikentiltä, eikä ole sopinut vielä kenenkään kanssa tapaamisia esim. futiskentälle. Hän lähtee tottelevaisena poikana mukaan hakemaan pikkusiskoa eskarista ja viihdyttää pikkuveljeään. Tänään tälläisellä kävellen tehdyllä siskon hakumatkalla hän koulunsa kohdalla huudahti. " Onpa täällä vapaata, kun lapset saavat juosta koulunpihalta tuohon läheiseen metsikköön. Istanbulissa meidän piti pysyä aina porttejen sisällä." Suomessa harva paikka on aidattu, edellisessä asuinmaassamme Turkissa melkein kaikki koulusta talojen pihoihin.

Lapsen silmissä oli kiilto, kun hän tajusi jotain. Uskon sen liittyvän itsenäistymiseen, vapauteen ja reviirin laajenemiseen!

Mietin, miten minä itse voin päästää lapsista irti...