Viimeistä iltaa Tallinnassa viedään tällä reissulla.  Työn puolesta On kyllä ollut antoisa reissu uusine kontakteineen, oppeineen jne, mutta voi että millaisia kollegoja mulle on sattunut tänne samaan aikaan jakamaan tätä työpaikan asuntoa.. Ihan mukavanoloisia ja varmaan todella taitavia ja osaavia ja minua viisaampia "tyttöjä", mutta kuinka hiljaisia, varovaisia ja varmaan super-kilttejä. Heti ensimmäisestä päivästä lähtien tuntui, että jos halusi jotain keskustelua lounaalla tai illallisella, pitää itse puhua ja johdattaa keskustelua. Kertoa ja kysyä. Kukaan ei oma-aloitteisesti sano mitään ylimääräistä ja vastaakin vain lyhyesti.

En tiedä ollaanko me vain niin eri aaltopituudella vai eri kulttuureista, mutta tälläinen hiljaisuus ja hissuttelu käy kyllä mun hermolle. Luulisin nimittäin, että minä suomalaisena kestän hiljaista puhumattomuutta, mutta tässä on monta kertaa tullut sellainen epämukava olo kun on ollut liian hiljaista. Illallisella meillä on ollut mukana vähän enemmän porukkaa, mutta hankalaahan se on keskustella "isolla porukalla", kun joka toinen on koko ajan hiljaa.. Ja nämä ihmiset toimivat kuitenkin myös asiakasrajapinnassa.. Tänä iltana suuri miesporukka lähti vielä drinksulle illallisen jälkeen ja olisi tehnyt niin mieli mukaan, mutta en kehdannut ainoana naisena lähteä ja palata sitten tänne kämpille "kolistellen", kun muut juovat teetä. Niin, teetähän se on minullakin nyt kupissa tuossa vieressä ja rivi suklaata.

Huomenna illalla palaan kotiin. Lapsia on ollut kova ikävä ja huoli sairastelusta. Kun läksin työmatkalle oli tyttäreni kuumeessa. Tiistaina sain soiton tarhasta, että nuorimmalla on korkea kuume, voitteko hakea pois. Myös mies on itse ollut kipeänä kotona ja joutunut hoitamaan kipeitä lapsia. Pakosti muistui mieleen todella rankat ajat ulkomailta, kun itse makasin kuumeisena vauvan leikkimatolla ja soittelin jonnekin lähi-Itään miehelle itkuisena, että mitä mä nyt teen...? Ihan opettavaista tämä roolien vaihdos molemmin puolin luulisin. Ei mies ehkä ollut ikinä kuvitellut joutuvansa kokemaan sairaiden lasten hoitoa itsekin sairaana. Minusta taas tuntuu pahalta olla poissa kipeiden lasten luota, kun Äiti minussa huutaa, että "Mene hoivaamaan lapsiasi!", mutta tulen varmasti huomenna huomaamaan, että kaikki pärjäsivät ilman minua, ruokaa on tehty, kaupassa käyty ja homma on hoidossa...

Let´s see!