Eilen oli hirmuisen jännittävä päivä. Vanhimmalla lapsellani oli pääsykoe kansainvälisen koulun toiselle luokalle. Asetelma oli mielestäni järkyttävä. Tokaluokalle hakijoita oli 6 ja paikkoja vain 2. kaikki kanssahakijat vaikuttivat järkeviltä eri maiden kansainvälisten koulujen kasvateilta, niin kuin myös lapseni.

Sydän hakkasi kun jono lapsia lähti tekemään koetta luokkahuoneeseen. Koulun mukava ja lämmin ilmapiiri auttoi kuitenkin rentoutumaan. Muut vanhemmat olivat avoimia, puheliaita ja kävivät kanssani läpi samaa ongelmaa asunnon ja koulun yhteensovittamisesta, josta kerroin viimeksi. Tuntui kuin olisin ollut omieni joukossa!

Lapseni palasi kokeesta puolentoista tunnin pakertamisen jälkeen. Kädessä oli lohikäärme piirrustus, joka oli väsätty jonkun "helpon osuuden" jälkeen muita odotellessa. Kokeessa testattiin englanninkielen suullinen ja kirjallinen taito sekä matemaattiset kyvyt. Tulokset luvattiin soittaa samana päivänä.

Pojan mielestä koe meni hyvin. Matematiikassa, jossa kaikki 2-6 luokkalaiset tekivät saman kokeen, hän kertoi kuudesluokkalaisten matikanlaskujen olleen liian vaikeita. Kielellinen osuus oli mennyt hyvin. Oli pitänyt lukea satu ja vastata siitä esitettyihin kysymyksiin kirjallisesti. Täytyi kirjoittaa aine aiheesta "Me and my family", josta poikani kertoi kirjoittaneensa pienellä käsialalla puoli A4.sta kaikenlaista hauskaa faktaa (jos aine palautetaan voisin julkaista ainakin pätkiä siitä täällä), sekä lopuksi vielä englanninkielinen haastattelu.

Kokeen jälkeen poika oli ihan rentoutunut eikä ymmärtänyt äidin hermostuneita kysymyksiä kokeesta. Hänellä oli kiire leikkimään kavereiden kanssa ja minä sain yksin jännittää yli neljä tuntia puhelinsoittoa koululta.

Kun se vihdoin tuli, asiallinen vararehtori halusi kertoa poikani koetuloksista. "Hänellä on erittäin vahva englannin kirjallinen ja suullinen taito" terästin kuuloani, seisoin keittiössä liikkumatta. "Hänellä on myös erittäin vahvat taidot matematiikan perusasioissa, ei siinä mitään ongelmaa" lamaannuin, pinnistelin. Hitto, missä sitten on ongelma, eikö lapseni olekaan niiden kahden onnekkaan joukossa jotka valitaan kouluun? Vastasin tyypertyneenä "ahaa" ja vararehtori jatkoi: "Eli tervetuloa sitten kouluumme ensi tiistaina kello 9. Poikanne on valittujen joukossa! "Ihanaa, hyvä, aivan mahtavaa, KIITOS!, olen tässä vähän jännittänytkin....! Nähdään ensi tiistaina!" Suljin puhelimen hymyssä suin ja punaisen luurin painautuessa pohjaan hyppäsin ilmaan ja varmaan muutama naapurikin kuuli: "JEEEE; SÄ PÄÄSIT SISÄÄN!"