Anoppi sanoi blogistani ehkä vuosi sitten, että ethän sinä enää ole paluumuttaja, voisit kirjoittaa vaikka Espoolaisesta arjesta. Ajatus on jäänyt päähäni ja pohdin usein olenko vielä, kaksi vuotta Suomeen palattuani,paluumuttaja. Vaikka harhaanjohtavasti kerron kirjoittavani paluumuuttajannäkökulmasta on sellaista tekstiä tullut tähän blogiin harmittavan vähän.

Minun on kuitenkin todettava, että ainakin kohdallani, kun on kerran ottanut sen askeleen, että on lähtenyt maailmalle kiertelemään, ei sitä enää koskaan palaa sellaiseen olotilaan kuin ennen ulkomaille lähtöä. Siis sellaiseen "tämä lintukoto-kotimaani.." Usein, viikottain tai jopa päivittäin tulee pohdittua Suomen eroja muihin maihin. Välillä hyvällä, usein kriittisesti. Myös entisten kotimaiden uutisiin tulee kiinnitettyä enemmän huomiota, kuten nyt vaikka Kreikan "vähältäpiti" konkurssiin. Kreikan aikaisten ystäviemme kanssa nyökyttelimme keväällä tietävästi, että "kyllä" tuollaisia harmaantalouden ja hyväveliverkostojen vaalijoita olivat jo silloin 13 vuotta sitten, ja kyllä sitä jo silloin ihmeteltiin tästä pohjoismaisesta näkökulmasta..

Kesällä oli hauska seurata kun ulkomailla asuvat ulko-suomalaiset tulivat kesälomilleen Suomeen. Naamakirjasta sai usein lukea ylistyksiä suomalaiselle ruoalle. Varsinkin marinoidulle lihalle. itseä tämä hieman hymyilyttää, sillä minä ja monet ystäväni ovat lopenkyllästyneet samoihin marinaadeihin, joiden pääasiallinen merkitys lienee lihan pidempi säilyminen.. minä taas kaipaan esim. Dallasista kunnon texmex-hyllyjä, Peppercorn ranch salaattikastiketta, isoja vesimeloneja jne. Uskon, että uutuus aina viehättää, ja ruokahyllyihin kyllästyy ihan joka maassa.. Huomasin myös, että en enää kiinnitä täällä Suomessa huomiota siihen heräävän kevään ja alkukesän megalomaniseen vihreyteen, samoin, kuin esim asuessani kuivassa ja kuumassa Ateenassa tai Dallasissa ja tullessani vehreään Suomeen lomalle.

Kun on kerran lähtenyt ulkomaille tulee silloin tällöin pohtineeksi, että lähtisikö uudestaan maailmalle ja mihinpäin lähtisi. Tapasin kesällä "Budan rouvia" ja "extex-mammoja", ja kyllä melkein jokainen oli uutta lähtöä joskus harkinnut tai piti sitä yhä vaihtoehtona tulevaisuudessa. Kyllä, täytyy myöntää, että itselläkin tulee hetkiä ja kausia kun ulkomaat vetävät puoleensa ja unelmat ja muistot yhdistyvät ja herää kysymys: "Mitä jos.."

Voisin kai jotenkin todeta, että tulen loppuelämäni olemaan paluumuuttaja. Varmaan tulen pohtimaan Suomen ja ulkomaiden eroja lopun ikäni ja rakentamaan sitä "täydellistä valtiota" mielessäni erimaiden hyväksi kokemista puolista. Toivon, että voisin vielä joskus tehdä työtä, jossa voisin käyttää kiinnostusta muihin maihin ja kulttuureihin hyväksi enkä vaan pääni sisällä velloa näitä kulttuuri-asioita.

Kommentteja?