Kaikkihan tietävät millainen olen ostostentekijänä. Eli, tykkään etsiä alennuksia, tehdä löytöjä ja pitää ruokakaupan laskua matalana. Mutta varsinkin tuolle ruokakaupan laskun alhaisena pitämisellä minulla on tiettyjä ehtoja:

-ei sokeroituja mehuja

-kunnon leikkelettä, jos ostetaan

-vähärasvaista jauhelihaa

-kunnon juustoa

-Oivariinia margariinin sijasta

- Hyväksitodettuja merkkejä

- Vähän eineksiä

- jne jne.

 

No, tämä "säästäväisyys on mennyt perille myös mieheen.

Samalta kauppareissulta, jolta kotiin tulee kilo sisäfilettä, on tullut mukana vähän näitä säästö-tuotteita... Tänä aamuna huomasin peseväni hampaita Extra hammastahnalla, ja tuntui lähinnä siltä, että hammastahnassa ei ollut mitään tehoa. Nyt perjantai-illallista valmistaessani, kun olin tilannut tonnikalaa salaattia varten, kaapissa komeilee saman Extra merkin tonnikalat. Kamalaa kitkerää hilettä kunnon tonnikala lohkareiden sijaan. Lapset moittivat myös tässä taannoin Extran ranskalaiset, jotka pysyivät lötköinä pitkästä uunissa paistamisesta huolimatta.

Ei enää Extraa meille.

Arjessa pitää olla kuitenkin jotain luksusta!