Selvisin joulusta ilman kinkkumyrkytystä. Tutustuin Virolaiseen verimakkaraan ja hapankaaliin, joka maistui ainakin minulle. Joulupukki löysi Etelä-Viroon eikä pettänyt tänäkään vuonna. Lasten isojen, pienten, kovien ja pehmeiden pakettejen ehdoton suosikki oli kirjapaketin kylkiäisenä tullut twisti-naru, joten voin ylpeänä todeta, että lahjan ei tarvitse maksaa maltaita ollakseen mieluinen..

Uuden vuoden juhlinta oli ihanan perinteinen. Vaihdoimme vuotta todella rakkaan ystäväperheen kanssa mökillä. Pulahdimme ennen gourmet-ateriaa hyiseen avantoon, ihailimme tähtitaivasta ja puhtaina kuin uusi morsian nautimme makuhermoja ihanasti hellineen illallisen - leipäjuusto-lakkahillo alkupalan jälkeen mieheni tarjosi meille sisäfilepihvin lohkoperunoilla ja  viherpippuri-pravurikastikkeellan. Ilta oli iloinen, lämmin ja mieleenpainuva. Sellainen uusi vuosi jonka haluaa viettää joka vuosi!!

Mitään uudenvuodenlupauksia ei tehty, mutta päätin, että tämä vuosi on itseensä panostamisen vuosi. Itseensä panostamisen vuosi henkisellä ja fyysisellä tasolla. Ihan hyvä päätös, sanoisin, mutta selkäni ei heti ollut kanssani samaa mieltä. Pari päivää ennen loppiaista iski taas kamala selän jäykkyys ja etukeno, ja makasin sairaslomalla loppuviikon. Itkua pidätellen katselin kun loppuperheeni kävi laskettelemassa, nuorin 3-vuotiaskin. On ollut minun unelmani laskea lasteni kanssa laskettelumäkeä, mutta ehkä ehdin vielä. Itseensä panostamisen vuoteen sisältyy myös 5 kilon painon pudottaminen, sisäisen- ja ulkoisen hyvänolonsaavuttaminen ja tietysti se minun niin kovasti mainostamani arjen luksus. Arjen luksusta on esim. viime vuoden loppupuolella hankittu räätälöity sänky, jossa saa hyvät unet. Sängyn erinomaisuuden huomaa silloin kun yöpyy poissa kotoa, niin kuin viime yönäkin.

Olen nyt nimittäin joka vuotisessa yrityksen konferenssissa Norjassa, niin kuin viime vuonnakin.

Terkkuja siis Norjasta! Tänään pääsen ensimmäistä kertaa käymään Lillehammerissa, Olympia kylässä laskemassa kelkalla!!

ehkä tarinoita sieltä teille huomenna!?