Olen muutaman kerran kevään aikana seurannut Satuhäät-ohjelmaa. Ihan vaan kai siksi, että telkasta ei ole muuta tullut, ja olen ollut niin poikki, että olen kyennyt vain sohvalla röhnöttämiseen.

Muutama asia on noussut esiin näistä ohjelman pätkistä, ja kirjoituksen aiheen sain jokin aika sitten, kun sivukorvalla kuulin telkkarista hääsuunnittelijoiden palkkaamisen häiden suunnitteluun olevan yleistymssä Suomessa.

Ensimmäinen ajatus hääsuunnittelijasta oli, että mihinkäs sitä nyt tarvitaan, onhan yleensä suunnitelma tai unelma omista häistä olemassa. Mutta toisaalta, kyllähän suunnittelijalta saa aina hyviä vinkkejä tai hän saa kaikki ideat koottua kokonaisuudeksi - varsinkin jos morsiammen ja sulhasen ideat poikkeavat toisistaan tai sivullisten päättäjien mahti nousee liian suureksi..

Omat hääni olivat omat unelmahääni. Kunnon maalaishäät pitopöytineen ja railakkaine vieraineen. Minulla oli häissäni niin hauskaa, että en olisi halunnut lähteä hääyön viettoon ollenkaan :0.. Toisaalta, jos järjestäisin hääni nyt olisivat ne varmasti toisenlaiset. Huntu lentäisi huitsikkoon ja pukukin saattaisi olla jotain muuta kuin valkoinen. En antaisi periksi hääkimppuni ulkonäössä tai antaisi kenenkään puuttua vieraslistan tekoon. Saattaisin jopa haluta pitopöydän sijaan jotain todella gourmettia ja juhlallista ruokapuolelle ja vadelmakakun sijaan vaikka leipäjuustoa ja lakkahilloa.

Toinen onnistunut ja itsesuunniteltu juhla oli eräät kolmikymppiset (eivät omani), joihin suunnittelin (luvalla) railakkaat texmex-juhlat. Ruskeat pöytäliinat, kaikki suvun kaktukset pöydille, väliin värikkäitä muovikynttilä-lyhtyjä ja 150 itse väännettyä tortillaa, jotka pykättiin kasaan hyvän ystäväni kanssa lasten pyöriessä jaloissa (olivat silloin 1 - ja 3-vuotiaita). Juhlakansa saapui paikalle länkkärihatuissa ja sombreroissa ja juhlat olivat muistini mukaan hyvin hauskat ja railakkaat. Itse olen hirmuisen ylpeä keksimästäni ohjelmanumerosta, josta juhlakalulla ei ollut ennakko-aavistustakaan, mutta johon tietyt vieraat olivat joutuneet tekemään ennakkovalmisteluja. Olin nimittäin pyytänyt juhlakalun ystäviä eri aikakausilta kertomaan vuorollaan millainen tämä henkilö oli silloin, kun ystävyys alkoi. Jokainen paikallaolija oppi juhlan keskipisteestä jotain uutta, ja juhlittu sai tietenkin kuulla itsestään haskoja kommelluksia!

Mutta palataanpa hääohjelmiin ja hääsuunnittelijaan.

Yksi liikuttavimmista satuhää-ohjemista taisi olla mielestäni se, jossa pari oli tavannut baari-illan jälkeen hampurilaisravintolan jonossa (pakko olla laskuhumalatila), ja tämä tarinan skotti-mies oli ihastunut jonossa hampurilaista jonottavaan Tamperelais-tyttöön, niin, että oli pyytänyt puhelinnumeroa. Pari oli treffaillut miehen 3 kuukautta kestäneen Tampereen komennuksen ajan ja päätynyt kaikkien kiemuroiden jälkeen muuttamaan Skotlantiin, jossa nyt tanssittiin häitä. Tarinan opetus oli minusta siinä, että sitä ei IKINÄ  voi tietää missä se oikea osuu paikalle. Rakkaus voi leimahtaa vaikka baari-illan jälkeen hampurilaista jonottaessa!

Minua taas harmitti erästä hääohjelmaa katsoessani, se, että naimisiin menevän parin hääsuunnitelmat oltiin muutettu täysin vastakohtaisiksi sukulaisten toimesta. Pari olisi halunnut mennä naimisiin mökillään erittäin pienessä lähipiirissä. Illalla oltaisiin grillattu ja saunottu. Sukulaiset kimpaantuivat ja halusivat kirkkohäät. sitten piti kutsua kumminkaimanenot jne, ja häät paisuivat yli sadan hengen perinnehäiksi. Morsian oli itkuinen ja kiukkuinen ja totsei häiden jälkeen, että "nämä eivät olleet unelmahäät. Tämä oli suoritus, eikä päivästä jää hyvää muistoa". Mielestäni hääparin unelmahää-ideaa pitäisi osata kunnioittaa, halusivat he sitten pienet häät mökillä ilman sukua tai kahdestaan maistraattiin vannomaan valansa.

Sitten olin iloisesti onnellinen sen nuoren tytön puolesta, joka salaa, kenenkään tietämättä, toteutti nuoruusiässä tulleen haaveensa. Hän oli joskus ajatellut, että haluaisi mennä naimisiin Tampereen Tuomiokirkossa ja kävellä keskikäytävää paljainjaloin. Ennen kirkon ovista sisäänastumistaan hän sujautti tossunsa sirosti kirkon oven viereen ja niin viattomana asteli "jumalan kasvojen eteen" paljain varpain avioliittovalaansa vannomaan.

Niin, mitä tällä kirjoituksella haluaisin sanoa?

Sitä kai, että antakaa kunkin parin tehdä juhlistaan oman näköiset ja kutsukaa paikalle hääsuunnittelija, jos ideat menee ihan ristiin tai liian suuri stressi pukkaa päälle.