Tänään tuntuu oikeutetulta kertoa ja antaa kunniamaininta ystäville, joihin olen tutustunut ulkomaanvuosieni aikoina, ulkomailla. Seurustelen melkein päivittäin jonkun heidän kanssaan ja lyhyestä historiastamme huolimatta monesta meistä on tullut todella läheisiä ystäviä!

Ulkomailla ystäväpiiri, ainakin aluksi, koostuu hirmu helposti toisista perheistä, jotka on lähetetty samaan projektiin töihin. Näin minulle on käynyt 10 vuotta. Minulle on käynyt 10 vuotta hyvä tuuri, että tielleni on osunut erittäin mukavia ihmisiä, tai sitten se on niin, että ulkomaille lähtijät vain ovat tietyn tyyppistä porukkaa.

Ulkomailla sitä ollaan toisten samaan tilanteeseen joutuneiden kanssa ikään kuin samassa veneessä: ystäväpiiriä entuudestaan ei ole, samat ongelmat autojen, asuntojen, koulujen jne yhdistävät, sekä usein myös työnantaja. Jotta yksin ei tarvitse vatvoa asettumisen ongelmia uuteen maahan verkostoidutaan ja pian huomataan, että sitä tullaan juttuun ja vietetään kaikki vapaa-aikakin yhdessä.

Minulla on erittäin paljon ystäviä ulkomaanvuosieni ajoilta. Osa heistä kiertää vieläkin palloa, osa on asettunut johonkin kolkkaan pidemmäksi aikaa ja osa on palannut takaisin kotimaahan.

Nämä kotimaahan takaisin jo ennen minua asettuneet ovat olleet suurena tukena auttamassa ja kyselemässä miten takaisin asettuminen sujuu. He ovat kertoneet ja varoittaneet ongelmista joita voi vastaan tulla. Heidän kanssaan voi jutella ulkomaan muistoista ilman pelkoa siitä, että leimautuisi ylimieliseksi tai pahalla tavalla erilaiseksi. He ovat kokeneet ja olleet osana sitä joukkoa suomalaisista, jotka kiertävät maailmaa ja tekevät töitä suomalaiselle yritykselle samalla keräten kokemuksia eri kulttuureista ja jakaen Suomi-tuntemusta.

Minä myös olen ollut osana tätä joukkoa, jota helposti karsastetaan kotimaahan takaisinpalatessa, ja jonka kulttuuritietoutta alenkatsotaan ja uusista tavoista puhumista närkästellään. Siksi haluankin kiittää kaikkia ulkomaanvuosina saamiani ystäviä, joiden kanssa voin vapaasti puhua paluumuutosta, ulkomaanvuosista tai vaikka entiseen kotimaahan palaamisen ongelmista, joita ulkomailla asumaton ei välttämättä halua kuulla.

Vaikka olen asunut Suomessa vasta noin puoli vuotta, olen mielestäni sopeutunut hyvin. Olen jaksanut hymyillä ja olla kohtelias ja saanutkin vastapalkkioksi takaisin hymyjä ja kauniita vasta-kommentteja. Olen saanut myös olla tukena perheelle joka muutti Suomeen Amerikasta jälkeeni, ja joka elää kovassa kulttuurishokissa pimeyden, ahtauden, hymyilemättömyyden, pienten maitotölkkien ja pitkän pitkän listan kanssa asioita, joihin ehtivät ulkomaanvuosinaan tottua. Minun on helppo kuunnella heidän juttujaan, joihin niin helposti samaistun, mutta joista tiedän heidän myös selviävän. Vaihtoehtona usein, paluun ensimmäisinä vuosina, pidetään paluuta takaisin ulkomaille - isompiin ja avarakatseisempiin ympyröihin. Menin itsekin edellisen kerran palattuani samaan lankaan, mutta nyt olen ajatellut pysyä Suomessa.