2109040.jpg

Uskoisin, että yksi vaikein ja vaativin expat-perheiden ongelma asettumisessa takaisin kotimaahan on kotona olleen puolison sijoittuminen takaisin yhteiskuntaan ja "oravan pyörään".

Sillointällöin ulkomaan vuosina, lapsi kainalossa ja toinen häkkisängyssä alitajunta on kolkuttanut siitä "omasta urasta ja eläkkeestä". Toisilla perheillä ulkomaan ura kestää pari vuotta, monilla tuntemillani itseni mukaan lukien, vaikka kymmenenkin vuotta. Siinä ajassa, kun puoliso luo uraa, oma osaaminen, koulutus ja mahdolliset kontaktit vanhenevat. Työelämä on aloitettava alusta tai siihen on ainakin mielestäni pyrittävä aika avoimin kortein.

Olen palannut Suomeen aikomuksena ensin asettua, saada koulut ym asiat  luistamaan. Nyt kun nuorin on täyttänyt kaksi vuotta ja isompien lasten koulut rullaavat on aikaa etsiä omaa paikkaani. Ensi kertaa elämässäni olen ollut työkkärin jäsen ja saanut palvelua heiltä. Aktiivisesti en ole hakenut työkkärin kautta töitä, mutta tutkinut heidän laajoja koulutusmahdollisuuksiaan kuitenkin. Yhteen työpaikkaan hain vanhan opiskelukaverin patistamana ja tartuin muutamaan minulle ojennettuun porkkanaan iloisen yllättyneenä kaikki annetut kortit katsoen.

Olen muutamaan otteeseen saanut kertoa itsestäni työmielessä kauheasti valmistautumatta. Olen rehellisesti kertonut olevani 34-vuotias ulkomaita kierrellyt nainen, joka haluaisi päästä käyttämään kielitaitoaan sekä haluaan työskennellä kansainvälisessä ilmapiirissä. Olen luonnehtinut itseäni avoimeksi ja sosiaaliseksi. Ihmiseksi joka tulee toimeen lähes jokaisen kanssa, jonka on helppo puhua ja esiintyä. Ja joka on kymmenen vuoden ajan pyörittänyt kasvavaa perhettä ja sopeutunut elämään eri maissa ja kulttuureissa. Olen myöntänyt, että koulutukseni on varmasti jo vanhentunut osin, eikä elämänkokemusta kummoisempaa työkokemusta ole kuin vajaa vuosi, mutta sitä kokemusta sopeutumiesesta ja jatkuvasta muutoksesta organisointiin vierailla kielillä selviytymiseen onkin sitten vähän enemmän kuin monella muulla.

Rehellisyyteni ja avoimuuteni on palkittu.

Viimeinen viikkoni kotiäidin uralla alkaa tänään.

Hitsi.

Jännittää, mutta positiivisesti.

Täältä tullaan työelämä ja uudet haasteet!

*kuvassa uudet työkengät.