Ihanaa, että työpostaus kirvoitti ihmiset kommentoimaan! Nyt toivon uuden uran auetessa, että aikani riittäisi myös bloggailuun, sillä niin mukavaa on kirjoitella puolijulkisesti ja omilla jutuilla ehkä helpottaa jonkun muun paluumuuttoa?!

Eilen Etelä-Suomessa oli kyllä syksyn pimein päivä. Hämärä ei hellittänyt koko päivänä, vaan valonmäärä oli hämärtyvän illan luokkaa koko päivän. Illalla täyspimeydessä tuntui, että oikeastaan sysimusta on helpompi kestää kuin harmaa hämärä. Päivän pimeyttä korosti ihmisten tummat syysvaatteet sekä mustat sateenvarjot. Ainut päivän "aurinko" oli nuorimman lapsen oranssi sadetakki.

Tai no. Minä kyllä piristyin ruokakaupassa kun näin ekat joulun tulppaanit! Tulppaani on ehdottomasti lempikukkani kaikista leikkokukista!! Ei kertakaikkiaan ole sen voittanutta. Kimppu - 10 kpl tai mieluummin 20 tulppaania kotimaisten suunnittelijoiden klassikkomaljoissa miellyttää silmääni suunnattomasti. Kimppu voi ihan yhtähyvin olla valkoinen, punainen, lila tai vaikka sekavärinen kimppu, kunhan kukka vaan on TULPPAANI.

2114390.jpg

Pohdin silloin tällöin miksi juuri tulppaani viehättää minua niin paljon. Tulppaanissa on varmaan pohjoismaista silmää hivelevä yksinkertainen muoto. Sen varsi ja lehdet ovat kauniin vaalean vihreät ja kukinto on pelkistetty. Kukka on minusta kaikista kauneimmillaan ihan nupullaan, jopa niin, että kukinto on vielä tyvestä vihreä ja kukan väri alkaa vasta hahmottua ja ehdottomasti niin, että terälehdet eivät vielä ole auenneet.

2114394.jpg

Tulppaani on yksinkertaisen kaunis!

Kun tulpaanejen aika koittaa on kotonani aina tuoreita kukkia. vuoden ensimmäinen kimppuni oli lila.