Olen muutaman vuoden tilannut Taloussanoman nettiuutisia meiliini. Kahdesti päivässä päivittyvät talousuutiset ovat niin maailmalla kuin Suomessakin pitäneet minut edes otsikoiden tasolla mukanan talouselämän menossa. Ja uskokaa tai älkää: talouselämä kiinnostaa minua.

Olen siis lukenut taantumasta, valuuttakurssien laskuista, asuntokaupan kuplan puhkeamisesta ja viime viikon lopulla aiheesta, johon oli pakko tarttua. Taloussanomat kuuluttaa: "Soimaako omatunto, nuori johtaja?" Nyt tunnettu talouslehti uskaltaa ottaa esille Suomea ja varmasti koko länsimaista maailmaa vaivanneen ilmiön: Nuoret johtajat, joilla on perhe sekä vaativa ja nousujohteinen ura ja niiden yhteensovittamisen. Aika näiden kahden asian välillä jakautuu epätasaisesti. Uskaltaisinko jopa veikata surullisen kuuluisaa 80%- 20 % jakaumaa, jossa uramies (useimmiten) siis viettäisi 80% ajastaan työelämässä ja vain 20% prosenttia OMAN  perheensä ja varsinkin OMAN  jälkikasvunsa kanssa. Erittäin surullista priorisointia.

Taloussanomien juttu ei ollut ensimmäinen kerta kun törmään juttuun. Expat-elämässä näiden kahden "yhteensovittamisesta" on satoja live-esimerkkejä, mutta myös täällä kotimaassa ura vs. perhe näyttää olevan erittäin yleinen. Ilokseni törmäsin Lapsen maailma lehdessä juttuun mies-toimitusjohtajasta, joka kuuluttaa, että "Lasta ei saa uhrata työelämälle." Ja että myös työelämä on vastuussa nuorista perheellisistäjohtajistaan. Jutusta käy myös selville, että valitettavasti pienten lasten isät tekevät pisintä työpäivää.

Tämä työn kaiken edelle laittaminen tuntuu koskevan enemmän suomalaisia uramiehiä kuin -naisia. Esimerkkinä voin vetää esiin eronneen opetusministerimme Sari Sarkomaan, joka halusi antaa kallisarvoista vannhemman aikaa myös perheelleen, eikä sijoittaa sitä kaikkea ministerin pestiin. Kuinka usein olemme nähneet miehen tekevän saman? Uskon, että naisella on luonnostaan herkemmät vaistot ja uhrautumiskyky perheen ja varsinkin lasten hyväksi. Onhan vastuun kantaminen omasta jälkikasvusta alkanut aina 9 kk ennen lapsen isän vastuuta.

Talouselämä on mielestäni luonut pyrkyri työntekijöilleen ulospääsemättömän vankilan. Hyvin tehdystä työstä palkitaan bonusjärjestelmillä, jotka laukeavat tietyin väliajoin. Juuri kun näyttää, että oravan pyörästä voisi hypätä pois iskee firma uuden, vielä houkuttelevamman porkkanan tulevaisuuteen. Lopuksi käy niin, että ihminen tekee töitä ja ehkä vaurastuu, mutta omaa aikaa ei enää ole. Kuulin, että eräs kehitysmaa projekteihin erikoistunut yritys, pehmeämpi arvoinen siis, palkitsee työntekijöitään jouluna ylimääräisellä vapaapäivällä. Edes jossain on ymmärretty kuinka kallisarvoista aika on.

Ehkä lama ja taantuma tekee meille hyvää. Ihmiset tiputetaan pois oravan pyörästä ja he putoavat niiden tavallisten peruskysymysten eteen tai joutuvat ainakin yksinkertaistamaan elämäänsä. Toivon, että oma perhe, lapset ja ympäristö sekä ihan vaan oleminen nostaa taas päätään.

En tiedä miksi nämä viestit elämän yksinkertaistamisesta iskevät minuun niin kovasti ja tunnen luissani, että se on tulevan ajan trendi. Radio novassa kuin ohi mennen kuulin SLOW-liikkeestä, joka pyrkii oman ajan kunnioittamiseen. Liikkeen sisään mahtuu nautintoja tantraseksistä SOLW-ruokaan.

Ennen kännyköitä ja tietokoneita Suomikin rauhoittui kokonaan kerran vuodessa. Ja sehän oli silloin kun Turusta julistettiin joulurauha kello 12.

Muistakaa arvostaa aikaa!