Lokakuu ei ehtinyt edes marraskuuksi vaihtua, eikä kesän viimeiset ale t-paidat poistua kaupan valikoimasta, kun pulkat jo nököttivät isojen markettien keskikäytävillä värikkäinä pinoina. Toivottavasti saadaan lunta edes helmikuussa tai pulkkailukeliä Etelä-Suomeen ylipäätään..

Nyt, marraskuun puolivälissä, kaupoissa on jo täysi joulu. Se on ihan kiva. Joulukoristeet ovat kaunistuneet vuosien saatossa ja tyylejä on monia. Kotinsa voi sisustaa jouluiseksi lukuisilla eri väreillä tai väriyhdistelmillä, perinteiseen tyyliin tai ihan uusin tuulin. Tunnustan. Minäkin olen joskus unelmoinut joulukuusesta, jossa on hillittyjä yhden sävyisiä koristeita, mutta lasten kanssa yhtäkään joulukoristelaatikon koristetta ei voi jättää ripustamatta. Kuusemme on vuodesta toiseen puna-kultainen tähtineen, palloineen ja sydämineen, ja muukin koristesälä pysyy aina lähes samana.

Mutta siis aihe jota halusin ihmetellä tänään, on kauppojen aivan mieletön joulukalentereiden määrä. On monen erimerkkistä karkkikalenteria ja suklaakalenteria. On salmiakkikalenteria ja kalenteria jonka mukana saa pehmolelun. On kalenteria lapselle, lapsenmieliselle ja aikuiselle. On halpaa kalenteria ja on ihan hirveän hintaista kalenteria.

Kyllä kalenteritouhu on kehittynyt täällä viimeisenä kymmenenä vuotena! Ulkomailla olen ostanut ja onneksi siis löytänyt(!) aina sen pahanmakuisen suklaakalenterin (koska olen lapsenmielinen ja haluan laskea päivät jouluun makeasti) ja meille on lähetetty Partiolaisten kuvajoulukalenteri. Missään muualla en ole nähnyt vastaavanlaista päivien laskemista jouluaattoon kuin Suomessa! Enkä näin mieletöntä kalenterivalikoimaa!

Isommat lapset saivat tänään kalenterihuumassani Kinderin suklaakalenterit ja nuorin sen halppissuklaakalenterin jossa on Muumin kuva, sillä hän on kuullut kalenterikeskustelujamme ja imoittanut että: "Mulle kuklaakalenteli". Saamanne pitää arvon Herra! Äiti on ostanut nupuilleen nautinnolliset kalenterit ennenkuin viedään käsistä. Viime vuonna loppuivat kuulema kesken?!

Niin, ja omaa kalenteria pohdin vielä. Eihän se pelkkä kuvakalenteri riitä. Nyt arvon Kunnon suklaakalenterin, salmiakkikalenterin ja arpakalenterin välillä. Vaikea valinta!

Ja tietty netistä lisää kalentereita! Esim tämä: http://www.joulukalenteri.info/