Eilen olisi tehnyt mieli suoltaa tänne kirosanoja, puhista vihaa ja harmitusta. Miksikö? Siksi, että keskimmäisen pyörä varastettiin tarhan pihalta. Suunnittelin kirjoittavani tänne etsintäkuulutuksen ihanasta 80-luvun pienestä, vaaleanpunaisesta Tunturi Pony-pyörästä ja pyytänyt silminnäkijöitä kertomaan havaintonsa tänne. Mutta en ehtinyt.

Kävikin näin:

Eilenhän satoi. En halunnut etsiä vaaleanpunaista pyörää aamulla vesisateessa. Suunnittelin bloggausta asiasta sekä mietin kannattaako ruveta laatimaan KADONNUT-ilmoituksia kauppojen ilmoitustauluille. No en ehtinyt. Kuinkas ollakaan, iltapäivällä aurinko tuli vähän esiin ja päätin lähteä tarhalaista hakemaan kävellen, se vaaleanpunainen pyörä mielessä. En ehtiny tarkastaa kovinkaan montaa ojan pohjaa tai pensaikkoa, kun näin suurella urheilukentällä edestakaisin pyöräilevän poikakaksikon. Toisella oli kokoisensa pyörä, mutta toisella oli pieni, vaaleanpunainen pyörä. Pistin juoksuksi. Pojat ajoivat ympyrää ja keulivat pyörillään. Vaaleanpunaisella pyörällä ajanut kaatui. Näin vaihtamastamme satulasta, että pyörä kuului meille, ei pojalle.

Sanoin pojalle (ystävällisesti): "Hei, ajat tyttäreni pyörällä. Se varastettiin eilen tarhan pihalta."

Poika: " Aijaa, löysin tämän äsken tosta puiston puskasta. En ymmärrä ihmisiä jotka varastaa pyöriä." (minua hymyilytti mielessäni.)

minä: "joo en minäkään. tyttäreni on tosi surullinen, kun hänellä ei enää ole pyörää. Tunnistan, että tuo on meidän pyörä, kun siinä on se kukallinen satula. Saisinko pyörän?" Poika oli ojentamassa pyörää kun jatkoin mietteliäänä: "kuule, minulla on nämä rattaatkin tässä, voisitko millään ajaa pyörän tarhalle, en saa sitä yhdellä kädellä kuljetettua."

Niinpä läksimme tarhalle päin hassuna joukkiona. Minä työnsin rattaita ja vierelläni pyöräili pyörätemppuja tekevät pojat. Koska minusta on mukava kysellä nykynuorison juttuja, otin selvää, että pojat ovat kuudesluokkalaisia, Suomen koulujen diskot alkavat edelleenkin kolmannella luokalla ja että seiskaluokkalaisia mopotetaan. Pojat keulivat pyörillään. Jopa vaaleanpunaisella pyörällä ajava poika tyttäreni pyörällä. Minun oli pakko kertoa pojille:

Minä: "tiedättekö mitä? Minäkin osaan keulia. Tai osasin. Mäkin olen ollut tollanen hurja." Pojat katsoivat minua epäuskoisina.

Pojat. "Keulia? Sinäkö?"

Minä: "Joo, olen ollut yhtä nuori kuin te. Teidättekö, osasin skeitatakkin silloin.. ja ajelin usein pyörällä ilman käsiä.... Uskotteko, teidän vanhemmillakin on voinut olla vaikka kuinka hurja nuoruus..."

Pojat: "Meidän vanhemmillako?"  EI IKINÄ!

Toivon mielessäni, että pyörällä ajanut poika ei ollut varastanut tyttäreni pyörää. Luulen ja toivon, että rehti asenteeni poikia kohtaan ja se että en huutanut täyttä kurkkua, sai pojat tajuamaan jotain. Joskus pieni valaiseva esimerkki voi pelastaa, ja saada ihmisen pysymään kaidalla tiellä. Toivon, että tässä kävi niin!

Hyvää viikonloppua kaikille Hurjille Vanhemmille!