Välillä havahdun nyt miettimään, että muistanko olla tarpeeksi kiitollinen ja nauttia pienistä asioista, tai jos elämä on liian "confort zonella" elämistä haluan nipistää jostain - vaikka ruokalaskusta - jotta elämä ei olisi liian täydellistä. Koska ei sen minun mielestäni kuulu ollakaan.

Yksi päivä töissä oli hiljaista ja huomasin unelmointi-aistini olevan aktiivisella päällä.

Unelmoin seuraavista asioista:

-Tässä on seuraava autoni, ihana turvallinen VolvoXC70. Kuin karkki.

-toisessa unelma-kuvassa nojailen keskiaikaiseen kivimuuriin korkealla kukkulalla shamppanjalasi kädessä. Alhaalla siintää turkoosi meri, ilma on kostean lämmintä ja minä olen päivittynyt ja onnellinen.

- Sitten lillun mahtavassa kylpylässä

No mitenkäs siinä taas kävikään:

- Auto on edelleen työnalla. Ehkä ongelma on siinä, että en ole päättänyt väriä tai jotain..

- Matka Nizzaan 4 päivän singahdukselle on varattu. Nyt selataan hotelleja, nähtävyyksiä, luetaan tietoa ja kysytään vinkkejä!!

-Kylpylä unelmakin toteutui. Ei ehkä ihan yhtä rentouttavasti kuin olin ajatellut, mutta kuitenkin. Olen kuun lopulla menossa kouluttautumaan kahdeksi päiväksi Flamingoon ja illalla sitten varmaan lillumaan kylpylän puolelle.

Nyt kun yritän miettiä mitä muuta toivoisin, niin enpä mitään noin suuria keksi. Eilen, kun menin nukkumaan ja makasin sängyllä selälläni ajattelin, että onpa ihana käydä nukkumaan ja antaa raajojen levätä

Olen nähnyt Dubaista paljon kuvia ja onkinut tietoa netin ja ystävien kautta, mutta silti hämmästelen täällä päivittäin epäuskon, kunnioituksen ja huvittuneisuuden välillä.

Kaupungin siluetti on tyrmäävä. Se on kertakaikkiaan uskomaton. Pilvenpiirtäjien määrästä ja muodosta tulee tunne kuin olisi New Yorkissa tai jonkun muun suurkaupungin business districtillä, tai no: Dubaissa. Metalli ja lasi kiiltää ja taloista heijastuu kauniisti auringonlaskut. Varakkailla arabeilla ei ole puuttunut mielikuvitusta, ja siksi rakennuksetkin ovat uskomattomia taideteoksia! Niin kuin tämä maailman korkein torni, johon perheen miesten oli päästävä (hinnalla millä hyvänsä). "Jonon ohi", kun jono olisi ollut viikon, mentiin 80 €/kpl. Minä kieltäydyin tästä reissusta ja lähdin siksi aikaa nuorimman kanssa "kiertelemään" maailman suurimpaan ostoskeskukseen. Olin ajatellut pistää oman ja ´kuopuksen hissimatkaeurot haisemaan, mutta lopputulos oli, että vain kävelimme pitkin järjetöntä mallia ja ihmettelimme paikkaa. Kun vihdoin löysin haluamani kaupan oli kuopus niin väsynyt, että piti lähteä syömään ja taivaltaa taas järjestön matka. Maailman isoin ostoskeskus oli kertakaikkiaan liian iso näin pienelle ihmiselle.. Päivä melkein meni pilalle, kun kuvotti se, että ei saanut mitään ostettua megalomanisesta ostarista. Ei edes tälläinen megashoppaaja.

Dubai on ihanan siisti. Maassa ei ole roskia, eikä koirankakkaa. En myöskään ole nänyt kahta hihnassa talutettavaa koiraa enempää kotieläimiä kaduilla. Maailman isoimman ostarin edessä osa kadusta oli tehty kiiltävästä kivilaatasta. se on varmaan oikea alusta niin hienoille autoille kun täällä näkee. Tuntui melkein, että maassa olisi ollut roska, kun kukasta oli tippunut terälehti kivetykselle. En tiedä onko siisteyteen yhteydessä se, että ravintoloissa ei tarjoilla alkoholia. Kun käymme syömässä The Walkilla, ihmiset: turistit ja paikalliset, syövät illallisensa örveltämättä kansainvälisten ketjujen ravintolassa ja nauttivat ehkä, niin kuin me eilen, tölkin alkoholitonta olutta meksikolaisen ruoan kanssa. Noh, kyllähän tässä olisi ihan kiva syödä yksi dinneri punaviinin kera, mutta oikein mukavaa olla lomalla ja paikassa jossa alkoholia ei tarjoilla (hotelli resortit ovat toinen juttu, mutta meillä oma buukkaama tavishotelli).

Tälle päivälle oli suunniteltu "lapsia varten" reissu Atlantis vesihuvipuistoon. Eilen illalla minua lähes harmitti matka vesiliukumäkihelvettiin, mutta kuten Dubaissa saattaa, löi hyvinjärjestetty, uskomattoman hieno vesimaailma minut ällikällä. Sitten kun vielä itse pääsin laskemaan isoilla kumirenkailla akvaarion sisään haiden ja muiden kauniiden kalojen keskelle olin myyty tälle, varmaan maailman isoimmalle vesipuistolle ja antauduin muiden mäkien ja virtojen vietäväksi ja nautin kuin lapsi!

Meillä on ollut täällä matkaoppaana Lonely Planetin Dubai kirja. Kirjasta sen verran, että siellä kerrotaan palvelun Dubaissa olevan huonoa. Joko kirjan kirjoittamisesta on aikaa, tai sitten kirjan kirjoittajan taso palvelulle on aivan eri kuin minun, sillä täällä olemme saaneet mielestämme erityisen hyvää palvelua, jopa vähän liiallisuuteen menevää: meitä nimitellään Sir/Madame jatkuvasti, kysytään onko kaikki kunnossa ja hymyillään koko ajan jne jne.

Olemme myös muutaman päivän aikana huomanneet, että joka paikkaan kannattaa lähteä aamupäivästä, sillä paikalliset saavat itsensä liikkeelle vasta iltapäivällä. Tällöin täyttyvät ostoskeskukset, ravintolat ja esim vesipuisto. Kun klo 11 ei tarvinnut vesiliukuihin jonottaa yhtään, oli jono klo 16 noin tunnin mittainen..

Vielä muutama päivä Dubaita jäljellä ja sitten makta jatkuu kohti AbuDabia ja ilmeisesti aavikon kautta autolla Omaniin..

Reissusta blogaten Minä täällä taas vaan, hei!

Minulla on mielikuva, että olisin ihmetellyt tätä täällä jo aikaisemminkin(muutama vuosi sitten), mutta en löydä teksiä. Muistan viime tai sitä edellisenä jouluna lukeneeni Hesarista, että joku pääkaupunkiseudun koulu oli jättänyt uskontoon viittaavat joululaulut joulujuhlasta pois kunnioittaakseen muslimilapsia, ja sitten kävikin niin, että nämä muslimit eivät tulleet joulujuhlaan, vaan juhlivat kotona heille tärkeää ramadania. (me siis luovumme omista perinteistä, kunnioittaaksemme muista, ja sitten jääkin luu käteen)

En voi ymmärtää tätä Suomen joka suuntaan nöyristelevää tyyliä, jossa yritetään miellyttää muita ja hävittää omia perinteitä ja tapoja. Suomalaisethan ovat aina vähän hävenneet sijaintiaan ja eivät ehkä ole edes pitäneet itseään Eurooppalaisina, kun sijaitsevat "niin kaukana" (tämänkin olen lukenut jostain). Kielitaitoa hävetään ja omaa englannin aksenttia, mutta kuunnelkaapas kerran vaikka italialaisen puhumaa englantia... (suomalaisen korvaan kielivirheet kuulosotavat tietysti ekstoottisilta)

Vaika häpeämme ja nöyristelemme, niin silti olemme mallimaa esim. ilmaisen koulutuksen tarjoavana maana ja maailmalla tunnettuja aikataululujen pidossa erilaisiin asioihin, (esim 1.1.2011 voimaan astuvasta SEPA jen).

Monessa asiassa me raivaamme tietä ja näytämme muille maille kuinka asiat tulee hoitaa. Meidän ei pitäisi hävetä itseämme vaan olla ylpeitä itsestämme ja tavoistamme. Niin ne muutkin ovat.

Jos tätä blogia lukee esim. joku ateisti, niin olisi hienoa kuulla mitä mieltä olet suomalaisista jouluperinteistä (esim joulujuhlassa). Loukkaavatko ne sinua, ja jos loukkaavat, niin miksi?

On pitänyt kertomani, että vaikka niin harvoin saan mitään tänne Blogiin, niin joka päivä uusi blogikirjoitus alkaa muodostua päässäni, mutta kun illalla olisi mahdollisuus työstää se paperille, iskee "valkoisen, tyjän paperin kammo" tai väsy, ja blogitekstit jäävät vain omien ajatusteni iloksi.

Olen tammi- ja helmikuun halunnut kertoa ainakin seuraavista asioista:

-Olen ostanut joka viikko kotiin tulppaaneita. Valkoisia, keltaisia, punaisia, kaksivärisiä, oransseja, liiloja, vaaleanpunaisia..
Joka viikko olen hakenut mahdollisimman supullaan olevia tulppaaneja 20 kappaletta Aaltovaasiini ja nauttinut sitten niiden tuomasta hyvästä olosta, estetiikasta ja "kevään lupauksesta". Tulppaani on ehdoton kukkasuosikkini. Varsinkin ihan nupullaan oleva tulppaani, jonka terälehdetkin ovat vielä hennon vihreyden peitossa. Uskallanpa jopa sanoa, kypsällä iällä, että jos menisin nyt naimisiin olisi hääkimppuni tehty tulppaaneista ja hääni siis nähtävästi tästä pakosta keväällä :)

-Lapset kasvavat ja heidän varttumisensa tuntuu minusta juuri nyt melkein pahalta.

Esikoinen oireilee "esiteini-ikää" - paiskoo ovia, vetäytyy ja vastailee kaikkeen lyhyesti. Se sattuu minuun, kun tajusin sen. En halua menettää kilttiä partiopoikaani, joka on aina kertonut kaiken ja totellut, ollut kiltti pieni poika. Nyt hän sulkeutuu eikä päästäkään minua enää niin lähelle.. Mies totesi minulle, että ehkä tämä on se aika "kun ne muut" tekevät sen ilta-tähden, kun menettävät sen vanhimman hänen nuoruutensa alkuun. Uskon, että tämä on totta. Meidän iltatähti syntyi yli 3 vuotta sitten, eikä hänkään halua olla enää vauva. Hän on olevinaan,.. käyttää farkkuja ja vyötä, kuuntelee nuorisomusiikkia, haluaa viikkorahaa jne. Onneksi hän vielä tottelee.

Keskimmäinen, meidän perheen ärripurri, taas on oikein iso tyttö. Tottelee, haluaa olla mieliksi ja käyttäytyy. Huolehtii itsestään, läksyistään ja välillä muidenkin asioista.. hän nimeää lempi ammateikseen: opettajan, lääkärin tai kaupantädin. Niissä kun saa olla ihmisten kanssa ja auttaa!

-Tämä talvi on ollut ihana, mutta ehkä vähän liian pitkä... Juuri sellainen "lapsuuden talvi", joista olen kertonut lapsille. Olemme luistelleet (myös 3-vuotias) ja käyneet rinteessä!!! Isommat lapset ovat innostuneet laskettelusta todenteolla, mutta 3-vuotiaalle riittää tunti.

Olin viimeinen jumppa-saliin tulija. Sain jumppapaika ihan edestä. Vasemmalla takaviistossa minusta oli nuori muodokas muslimi-tyttö, jolla oli hiukset ja kaulan peittävä huivi päässä. Juuri ennen tunnin alkua hän poisti huivin, ja sanoi vienolla äänellä tunnin ohjaajalle, että voidaanko ovi sulkea. Minua suoraan sanoen pänni oven sulkeminen, sillä sali on pieni, ja arvasin zumba-lauman tuottavan sen verran energiaa, että kohta olisi kuuma. Ovi suljetiin lähes kokonaan.

Pohdin koko tunnin ajan, miksi salin ovi piti sulkea. Uskon sen liittyvän uskonnollisiin syihin. Mutta silti ihmetyttää, että miksi, kun paikalla ei ollut esim. miehiä näkemässä viehkeitä zubattaria...Turkin kuntosaleilla (muslimimaa) suurin osa naisista oli hyvin viehkeästi pukeutuneita ja laitettuja ja he kaikki tuntuivat jo valmiiksi olevan mallinmitoissa. He eivät vältelleet miehiä, päin vastoin, käyttäytyivät ehkä niin, että toivoivat vastakkaisen sukupuolen huomaavan juuri heidät.

Tunnin aikana muslimi-tyttö zumbasi, niin kuin muutkin, mutta Jumppatunnin loppupuolella, kun hiki virtasi päätä pitkin silmiin ja niskaan, ja kun oltiin hytkytetty ja pyöritetty, saatu lantio irti ja liikkumaan, tapahtui käänne. Ovi aukesi ja sisään tuli seuraavan tunnin ohjaaja mukaan kuumiin rytmeihin ja jätti oven auki.. Huomasin heti, että seuraamani tyttö vaivaantui. Hän vilkuili ovea ja hidasti tempoaan. Sitten tunti loppui.

Miksi tyttö käyttäyti noin? Osaako joku sanoa. Minulle tuli tunne, että hän ei halunnut "että Jumala näkee"..  Aika villi arvaus,  mutta muuta en keksi.

näin sijoitutte te lukijat. Vilkutukset teille kaikille!

Katselin tänään tätä lukija-karttaani  samalla kun pohdin Mandala Travelin heittämää kysymystä Facebooksisa: Eurooppa vai kaukomaat?". Usein ajattelen itsekin haluavani lähteä Euroopan ulkopuolelle lomailemaan, niin kuin moni kyselyyn osallistuneesta, mutta usein aika ja raha rajoittavat matkan Eurooppaan. Yllättäen huomasin, että juuri sellaisia  omanlaisia matkoja on tullut tehtyä Eurooppaankin lukemattomia (Etelä-Ruotisn Allestenar, Laskettelureissut Kreikan Arahovaan ja Slovakian Tatroille, bed and brakfast Hollannin Edamissa jne.)

Lomallani haluan saada kulttuurielämyksiä, nauttia paikallista ruokaa, nähdä paikallisia ihmisiä, tehdä paikallisia ostoksia (!) ja nähdä "paikallisia ihmeitä". Kokea kokonaisvaltaisesti kohdemaa ja olla hetken osa sitä. Hätkähdin, kun yksi perhetuttu onnellisena kertoi koko suvun niin nauttivan all inclusive lomista, että ei tarvitse lähteä edes hotelli-alueen ulkopuolelle etsimään ruokaa. Tajusin, että loma ja matkailu voi eri ihmisille tarkoittaa niin eri asioita. Kyllä minäkin lomaani haluan uima-allas lököilyhetkiä, mutta, että koko loma pitäisi viettää samalla alueella.. Sittenhän ei ole edes väliä mihin lomallaan lähtee..

Minulla on, niin kuin aina, seuraava lomaunelma, tai joku kauemmin hautuva lomasuunnitelma meneillään. Nyt unelmoin pitkästä, ehkä kuukauden kahden pituisesta matkasta, jossa pääsisimme kokemaan jonkun uuden maanosan ja kiertelemään ja tutustumaan maan ihmisiin, kulttuuriin ja luontoon. Tälläiseen matkaan sopisi esim Australia, jonne siskoni perheineen on mitä todennäköisemmin muuttamssa pariksi vuodeksi (ehkä lukija-kartassa oleva Melbournen piste on häneltä, vai onko minulla lukija siellä alhaalla?!!). Tälläisellä lomalla vuokrattaisiin asuntoauto ja matkattaisiin sillä tai sitten yövyttäisiin bed and breakfasteissa, teltoissa jne ja oltaisiin "niin matkalla"!

Mies totesi pari viikkoa sitten haikeana, että inter-rail jäi tekemättä nuorena. Sitten törmäsin facebooksissa(!) erään ystäväni äitiin, joka on eläkkeelle jäätyään lähtenyt miehensä kanssa  purjehtimaan maailman meriä ja menee sinne minne nokka osoittaa. Erään ystäväni äiti on taas eläkepäivinään lähtenyt AuPairiksi suomalaiselle lääkärille.  Näistä elämänsä sankareista minulle tuli hyvin vahva tunne siitä, että ei mikään matka, mikään kokemus, ei mikään mitä haluaa, riipu siitä kuinka vanha on. Vaan kaikki riippuu siitä mitä todella haluaa tehdä ja kokea!

Harvoin, ainakaan itse, tulen ajatelleeksi kuinka ja mistä shoppailen, mutta muutama tapahtuma on saanut minut vakuuttuneeksi siitä millainen shoppailija juuri minä olen.

Olen joskus täällä kertonut, että osallistun epämääräisen säännöllisesti erilaisiin galluppeihin, joissa tutkitaan kuluttajien erilaisia mieltymyksiä ja tapoja. Muutama viikko sitten pääsin kauppaan esittelemaan ostoskäyttäytymistäni tutkijalle. Kiersin kaupan kodintarvikeosastoa tunnin ja näytin kuinka MINÄ shoppailen. Tapani mukaan singahtelin hyllyltä toiselle, otin esineitä käteeni, tunnustelin ja vertailin. Havannoin mieltymykseni kohteita ja sain mieleni mukaan kertoa mikä juuri minua kaupan valikoimassa miellyttää.. Tutkija tallensi ostoskäyttäytymistäni ja mieltymykseni kohteita nauhurille. Tätä samaa tutkimusta tehtiin samaan aikaan 6 muussa Euroopan maassa.

Toisen huomion olen taas tehnyt jutellessani ystävieni kanssa erilaisten tavaroiden - lastentarvikkeiden, vaatteiden, kodinkoneiden jne hankinnasta. Minulle ei nimittäin ikimaailmassa tulisi mieleen ostaa mitään nettikaupasta, vaikka vietän läppärin ääressä suuren osan päivää. Minulle nettiostosten teko ei vaan aukene. En löydä hyviä saitteja, en aletankoja enkä saa hiplata. Netissä, ehkä se vaan tämän käyttäjän huonoutta, en eksy "hyville apajoille", vaan näen vain ruuduntakaisia tuotteita, joita en edes heti saa kassissa kotiin. En siis otaa netti-shopata.

Minä shoppailijana tarvitsen shoppaushimon herättäjäksi konkreettisen tuotteen, jota pääsen koskettelemaan ja tutkimaan. Sitä houkuttavammaksi tuote tulee, mitä isopi alennuslappu siinä killuu. Normaalihintaisia tuotteita en ollenkaan pidä "löytöinä" ja harvoin ne saavat minut niin koukkuun, että ostan jotain ainakaan hetken mielijohteesta (elleivät sitten mielestäni ole TOSI halpoja). Mutta toisin on siis aletuotteiden kanssa. Kun näen vaaterekeissä kylttejä tai hintalappuja jotka huutavat alennusta tai poistoa, ryntään paikalle varmana siitä, että kohta paikalta löytyy joku aarre. Välillä pidän tätä "alennus riippuvuutta" jopa vähän kummallisena tapana, mutta tunnen onneksi muitakin samankaltaisia shoppailijoita.

Välillä tosin kadehdin niitä kuluttajia, jotka ostavat vain sen mitä todella tarvitsevat tai haluavat. "Että osaavatkin pysyä ruodussaan", ajattelen.

Ruokaostokset suoritan usein miten käytettyyn kirjekuoreen kirjoitetun ostoslistan avulla, mutta auta armias, jos olen nälkäinen. Kärryyn hypähtää muhkea kukkakaali, einespastasalaatti, valkosipulisia ruisleipäkrutoneja jne. jne. Mutta tämä nälkäisenä heräteostosten teko lienee tavallisempaa (vaikka kirjekuoriostoslistasta en teidä).

Mutta kerro, millainen shoppailija SINÄ olet?

Viikko sitten kotikatumme pääty näytti tältä. Vaahtera riisui keltaisen viittansa kauniiksi matoksi maahan. Valitettavsti kännykkäkamerani ei saanut vangittua väriloistoa ja oranssia postinjakajan  pyörää hirveän hyvin. Keltaisen maton liiskauduttua sateessa näkymä on nyt ahdistavan synkkä. Suurin osa puista on paljaita rankoja vaan, ja hämärä kiusaa keskellä päivääkin. Pimeys ahdistaa ja koko ajan väsyttää. Päätäkin särkee jo aamusta tykyttävästi.

Tälläinen ilma ja vuodenaika saa kaipaamaan kauas pois. Vaikka suomalaisena minun pitäisi olla tottunut vuodenaikojen vaihteluun ja muistaa, että syksyllä pimenee, niin kyllä sanon, että kun on vuosikymmenen nähnyt toisenlaisia syksyjä, jossa valoa ei viedä pois, niin mielessä käy vähän väliä ajatus asumisesta jossain muualla. Viime talvi oli myös niin pitkä ja niin luminen, että tuon ihanan intiaanikesän jälkeen en tunnu vielä olevan valmis seuraavaan talveen.

Kotikonstein etsimme helpotusta monin tavoin tähän synkkyyteen joka tuntuu eniten vaivaavan minua... Kirkasvalolaite nostetaan esiin, hassutellaan halloweenin avulla, mies vie minut tänään syömään ja katsomaan standuppia ja vuodenvaihteessa on tiedossa matka aurinkoon. Näistä saan voimaa ja uskoa tulevaan. Yksi innostusta lisäävä asia on, että töissä käytiin eilen(!) läpi henkilökohtaisia tavoitteita, ja minäkin sain osakseni uusia, mielenkiintoisia tehtäviä! Yksi niistä liittyy kampanjointiin ja ihan omaan ideointiin. And you know.. I love it!

Mulla olisi myös yksi sisustus haave.

Mä haluaisin kotiin tämän:

Eero Aarnion Puppy Glow

Finnairin työpaikkailmoitus kuitenkin käynnisti jotain sisälläni. Aloin pohtia mitä osaan tehdä ja mitä haluaisin tehdä. Yksi sysäys lisää tähän itsepohdiskeluun oli episodi töissä. Pyysin nimittäin itselleni puhelinta ja käyntikortteja, mutta niitä ei minulle suotu (olen firman ainut, jolla ei näitä ole). Olisin halunnut moiset työkalut tehdäkseni työtäni paremmin. Kun en niitä saanut suutuin ja petyin. Ehkä lapsellista, mutta koin itseni nöyryytetyksi. Teen työni edelleen kunnolla ja kiltisti, mutta olen menettänyt "hohdon" koko hommaan.

Nyt "katselen ympärilleni" ja yritän miettiä, mitä sitä voisi tehdä. Ahmin kaikki lehtijutut otsikoilla: "Näin muutin elämäni..", "Näin minusta tuli.." jne. Ihailen kaikkia itsensä löytäneitä ja itselleen harrastuksesta työn tehneitä. Minäkin haluaisin tehdä jotain, missä en ajattelisi tekeväni työtä vaan eläväni elämääni. Tyylilleni uskollisena en halua mitään valmiiksi pureskeltua ratkaisua, vaan yritän kustomoida itselleni jotain oman tyylistä. Mietin mihin voisin ruveta, mitä haluaisin, mikä kannattaisi. Yhtä duunia jopa hain, mutta en sitten tullut valituksi. Pääkaupunkiseudulle haettiin nimittäin relocation assistenttia, ja se olisikin ollut taas yksi näistä: "ihan mun duuneista". Olisin saanut auttaa ulkomaalaisia asettumaan ja sopeutumaan Suomeen..

Mutta siis perjantai-ilta. yleensä käyn töiden jälkeen jumpassa, jossa karistan viikon työstressit pois. Tulen kotiin ja rupean tekemään perheele illallista. Muu perhe seuraa esikoisen sählyharkkoja ja tytär telinevoimistelee. Kun perhe on vihdoin noin kahdeksan maissa koolla on päällä  "ihan maailman paras tunnelma". Lapset tietävät, että ruoan kanssa saa limua ja aikuiset tietävät, että tiedossa on jotain herkkuruokaa ja viiniä. Isumme yhdessä pöydän ääressä herkutellen ja keskustellen. Meidän perheen herkkuruokia ovat esim tacot, tortillat, intialainen, kiinalainen ja pastaherkut.

Vaikka en tänään jumppaan mennytkään, vaan siivosin kodin, on juhlava mieli päällä. Mies palasi parin päivän työmatkalta ja vaikka käykin vielä myöhäisillan sähly-treeneissä on se ihana viikonloppuolo levinnyt jo koko ruumiiseeni. Syksyn kunniaksi on kotiin sytytetty kynttilöitä ja minua rauhoitta se, että tiedän, että vessanpöntöt ja peilit on pesty. Olohuoneen lasipöydässä ei tänä iltana ole sormenjälkiä ja eteisen matto on hetken hiekaton..

Tänään ruokapöydässä keskusteltiin kansainvälisen koulun järjestämästä "lukutoukka-juhlasta" jota vietettiin koululla iltapäivällä. Meidän koululaiset pääsivät heittämällä mukaan, sillä niin motivoiva tieto juhlista oli kesälomallakin, että molemmat lukivat läpi kesän ja kirjoittivat lukemistaan kirjoista referaatit ja kirjasivat luetut sivut ylös. Tokaluokkalainen tyttöni oli valmistautunut juhlaan laittamalla paidan alle rintsikoita muistuttavan topin (kääk!). Neljäsluokkalaista poikaa ei pukeutuminen voisi vähempää kiinnostaa. kunhan en kuulema osta hänelle pillifarkkuja tai vaalenapunaista t-paitaa, niin kaikki muu kelpaa. Pojalta kyselin juhlissa mukana olleista neljännen luokan tytöistä: "oliko "Simpukka" siellä?" "Ei se enää ole simpukka", vastasi poika. "Se on ihan normaali". Ahaa. Paksusta ja hienosta, ilmeisesti pojan mielestä simpukkaa muistuttavasta, ranskalaisesta letistä kutsumanimensä saanut tyttö ei olekaan enää simpukka.. Minua tämä tuttujen ihmisten nimeäminen muistuttaa hauskasti juuri lukemastani Eve Hietamiehen kirjasta: Yösyöttö, jossa kirjan päähenkilö nimeää puistossa tapaamiaan äitejä heidän olemuksensa mukaan. Oli muuten hyvä kirja, ja suosittelen sitä jokaiselle äidille ja isälle, mutta se onkin sitten ihan eri juttu.

Mies tuli sählyharkoistaan. Nyt meidän perhe pääsee rentoutumaan kunnolla!

Hauskaa viikonloppua teille!